Varoitus, tämä kyseinen blogiteksti sisältää omia mielipiteitä, enkä edusta mitään tahoa. Tarkoituksena ei ole suututtaa tai tuottaa mielipahaa kenellekään. Tarkoituksenani on jakaa oma mielipiteeni siitä, millaisena koen tabuista puhumisen ja minkälaisena koin Voitonpäivänjuhlan Sochissa.
En ole isänmaallinen henkilö, mutta kyllä kotimaa merkitsee kuitenkin paljon. Historiasta olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiinnostunut. Sen verran kuitenkin olen läksyni lukenut, että tiedän miten asiat menevät. Verrattaen Venäjään, missä kouluissa ei puhuta Venäjän historiasta, ja Saksassa ei puhuta Natsi-Saksasta. Suomessa taitaa enimmäkseen tabuna olla Sisällissota 1918, mikä aiheuttaa puheenaiheita, mutta vanhempien ihmisten joukossa. Mutta tarvitsee myöntää, että en hirveästi tiedä Sisällissodan tarkempia tapahtumia, sen verran mitä koulussa opetettiin. Punaiset vastaan valkoiset, ratkaisevia taisteluita käytiin siellä Hauhon kulmilla...
Tabuista puhuminen
Historiasta puhuminen Venäjällä on suuri tabu. Vaikka meidän yliopistomme on kansainvälinen, voisi luulla, että sinne hakeutuisivat kaikki avoinmielisimmät opiskelijat, joiden kanssa voisi puhua asioista rakentavasti ja aikuismaisesti. Mutta ei. Ymmärrän, että monet asiat ovat tabuja, ja niistä on vaikeata joskus puhua, mutta "tällä tasolla" niistä on pystyttävä puhumaan ottamatta itteensä. Mitä tarkoitan tällä tasolla? Yliopistomme on kansainvälinen yliopisto, joissa opiskelijat tähtäävät kansainvälisiin organisaatioihin ja tehtäviin. Väkisinkin jotkut asiat tulevat esille esim. doping, historia, kansainväliset suhteet maiden välillä... Ja niistä on silloin pystyttävä puhumaan poliittisesti. Harmittavan usein tämä on aiheuttanut konflikteja luokkalaistemme välillä. Lähinnä muu maalaisten ja venäläisten välillä.
Eikä vain opiskelijoiden, mutta myös professorit ovat pariin kertaan saanut tuntea ihollansa. Mm. politiikka ja doping. Yhden kerran professorimme sanoi "Lupasin hänelle, etten puhuisi politiikasta täällä, mutta mainitsen vain vähän..." Tämä jäi kalvaamaan muutaman meidän mieltä, ja kurssin loputtua kysyimme professorilta; kenelle lupasit, ettet puhuisi politiikasta? Yliopistolle. Yliopiston henkilökunta oli kieltänyt.
Doping on ollut tänä vuonna todella suuri skandaali venäläisessä urheilussa, ja tottakai opiskellessamme urheiluhallintoa, doping on yksi suurimmista puheenaiheista. Ja mistä muusta me puhuisimme, kuin venäläisten dopingkäryistä? Suomalaisten 2000-luvun alussa tapahtuneesta doping-kärystä? Lance Amstrongista? Marion Jonesista? Nämä kaikki ovat tapahtuneet monia vuosia sitten, ja ne ovat jo loppuunkäsiteltyjä. Venäjän Dopingkäryt (2012,2014 ja 2016) ovat uusia. Tai uusia sillälailla, että ne ovat vasta saatu selville, sillä lumipalloefektin tavoin huomattiin "jatkuvuus" ja tutkittiin asioita pidemmälle.
9.5. Voitonpäivä
Voitonpäivä on toisessa maailmansodassa liittoutuneiden puolella taistelleissa maissa juhlapäivä, jota vietetään natsi-Sakstasta 8.5.1945 saadun voiton kunniaksi. Venäjällä sitä vietetään 9.5. koska päivä oli jo ehtinyt vaihtua seuraavaan, kun tieto tuli Venäjälle. Kommunistit ja nationalistit juhlivat päivää juurikin voiton takia, mutta uudismieliset (hyvin pieni osa väestöstä) muistelevat lähinnä veteraaneja.
Historia. Historiasta on hyvin vaikea puhua täällä. Tai ei ole, kunhan ei puhuta Venäjän omasta historiasta. Venäläiset saattavat halventaa Hitleria ja Saksan historiaa minkä kerkeävät, puhuvat siitä, mitä kaikkea kauheuksia siellä tehtiin, ja mitä tapahtui maailmansotien aikaan. Hyvä esimerkki juurikin tämä Voitonpäivä. Juhlivat sitä, että voittivat Natsit, mutta sen jälkeen "unohtivat" tulla kotiin Baltian maista, Puolasta, Ukrainasta, mutta siitä ei puhuta mitään.
He eivät ymmärrä sitä, että se mitä he tekevät Saksalle, tai miten he puhuvat USA:n Trumpista ja hänen olemisestaan valtionpäämiehenä, ovat samanlaisia asioita, mitä me puhumme Venäjästä ja Putinista. He saavat puhua mitä vain, mutta jos meillä on mielipiteitä Putinista, otetaan heti itseensä, ja he tuntevat olonsa "hyökätyksi". Kommunikointi on yksipuolista, se mikä on hyväksi heille, voimme puhua siitä. Yksi luokkalaisistamme sanoi asian hyvin "venäläiset ovat voittajia tai uhreja, ei mitään siltä väliltä". He eivät ole niitä "pahoja", he eivät ole niitä jotka hyökkäävät. Mielestäni tuo lausahdus on erittäin hyvin sanottu.
He eivät ymmärrä sitä, että se mitä he tekevät Saksalle, tai miten he puhuvat USA:n Trumpista ja hänen olemisestaan valtionpäämiehenä, ovat samanlaisia asioita, mitä me puhumme Venäjästä ja Putinista. He saavat puhua mitä vain, mutta jos meillä on mielipiteitä Putinista, otetaan heti itseensä, ja he tuntevat olonsa "hyökätyksi". Kommunikointi on yksipuolista, se mikä on hyväksi heille, voimme puhua siitä. Yksi luokkalaisistamme sanoi asian hyvin "venäläiset ovat voittajia tai uhreja, ei mitään siltä väliltä". He eivät ole niitä "pahoja", he eivät ole niitä jotka hyökkäävät. Mielestäni tuo lausahdus on erittäin hyvin sanottu.
En ole isänmaallinen henkilö, mutta kyllä kotimaa merkitsee kuitenkin paljon. Historiasta olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiinnostunut. Sen verran kuitenkin olen läksyni lukenut, että tiedän miten asiat menevät. Verrattaen Venäjään, missä kouluissa ei puhuta Venäjän historiasta, ja Saksassa ei puhuta Natsi-Saksasta. Suomessa taitaa enimmäkseen tabuna olla Sisällissota 1918, mikä aiheuttaa puheenaiheita, mutta vanhempien ihmisten joukossa. Mutta tarvitsee myöntää, että en hirveästi tiedä Sisällissodan tarkempia tapahtumia, sen verran mitä koulussa opetettiin. Punaiset vastaan valkoiset, ratkaisevia taisteluita käytiin siellä Hauhon kulmilla...
Kuitenkin. Mielenkiintoisia lausahduksia, mitä olen kuullut venäläisten suusta "We have to expand our borders in terms of safety". Eli heidän tarvitsee ns. hyökätä, jotta voivat pitää omat kansalaiset turvassa. Tämä oli selitys, miksi venäläiset valloittivat Krimin niemimaan.
Takaisin Voitonpäiväjuhlaan.
Voitonpäivänjuhlana oli melko mielenkiintoiset tunnelmat meidän luokkalaisten välillä. Moni tietää toisen maailmansodan historian, ja tietää myös sen, että moni länsimaa on luopunut voitonpäivänjuhlasta, sillä se on eräänlainen loukkaus saksalaisia vastaan. Tästä syystä moni jäi pois yhteisestä ajanvietosta, koska eivät halunneet loukata ketään.
Itse halusin mennä mukaan tapahtumaan, eli aamulla katselimme kello 10:00 alkavan Voitonpäivänparaatin Moskovasta, jonka jälkeen lähdimme kaupungille kiertämään, ja katsomaan minkälainen meininki kaupungilla oikeasti on.
Paraatia katsellessa venäläiset kertoivat ylpeästi Venäjän saavutuksista, kuinka heidän isovanhemmat ja sukulaiset taistelivat sodassa. En sano, ettei saisi olla ylpeitä, mutta välillä tuntuu, että he ovat ylpeitä vääristä asioista. Kulttuuriero on tietenkin yksi asia, Suomessa ei näytetä tunteita niin suuresti. Eikä Suomessa ei niin suuresti olla isänmaallisia, että mentäisiin kaduille juoksentelemaan (ellemme voita jääkiekossa MM-kultaa) ja halailemaan tuntemattomia. Lähinnä tällaista päivää taitaa olla Itsenäisyyspäivä, mutta juhlistaminen on täysin erilaista kuitenkin. Ehkä tänä vuonna on erilainen, kun tulee täys 100 täyteen.
Meitä oli katsomassa venäläisiä, intialainen, portugalilainen, malesialainen ja suomalainen. Yksi venäläisistä luokkalaisistamme itki paraatin aikana. Hän selitti, että "hänestä on niin hienoa, että meidän maata puolustettiin, ja saimme pidettyä itsenäisyydemme, emmekä menettäneet maitamme. Tämä päivä on yksi tärkeimmistä meidän historiassa, ja en pysty pitää tunteitani kurissa. Te ette pysty siihen varmaan sisäistymään, koska te ette olleet mukana sodassa, eikä teillä ole kokemusta tässä".
Tässä oli minun tilaisuuteni avata suuni, mutta jätin sanomatta. En kommentoinut siihen mitään, kuinka suomalaisten piti lähteä kotoansa Karjalasta, kun Venäjä hyökkäsi Suomeen. Annoin heidän olla ylpeitä Voitonpäivästään, ja joskus otan asian esille, ja selitän. Varmaan sitten kun olen turvallisesti Suomessa, eikä kolmannen maailmansodan pelkoa ole.
Paraatia katsellessa venäläiset kertoivat ylpeästi Venäjän saavutuksista, kuinka heidän isovanhemmat ja sukulaiset taistelivat sodassa. En sano, ettei saisi olla ylpeitä, mutta välillä tuntuu, että he ovat ylpeitä vääristä asioista. Kulttuuriero on tietenkin yksi asia, Suomessa ei näytetä tunteita niin suuresti. Eikä Suomessa ei niin suuresti olla isänmaallisia, että mentäisiin kaduille juoksentelemaan (ellemme voita jääkiekossa MM-kultaa) ja halailemaan tuntemattomia. Lähinnä tällaista päivää taitaa olla Itsenäisyyspäivä, mutta juhlistaminen on täysin erilaista kuitenkin. Ehkä tänä vuonna on erilainen, kun tulee täys 100 täyteen.
Meitä oli katsomassa venäläisiä, intialainen, portugalilainen, malesialainen ja suomalainen. Yksi venäläisistä luokkalaisistamme itki paraatin aikana. Hän selitti, että "hänestä on niin hienoa, että meidän maata puolustettiin, ja saimme pidettyä itsenäisyydemme, emmekä menettäneet maitamme. Tämä päivä on yksi tärkeimmistä meidän historiassa, ja en pysty pitää tunteitani kurissa. Te ette pysty siihen varmaan sisäistymään, koska te ette olleet mukana sodassa, eikä teillä ole kokemusta tässä".
Tässä oli minun tilaisuuteni avata suuni, mutta jätin sanomatta. En kommentoinut siihen mitään, kuinka suomalaisten piti lähteä kotoansa Karjalasta, kun Venäjä hyökkäsi Suomeen. Annoin heidän olla ylpeitä Voitonpäivästään, ja joskus otan asian esille, ja selitän. Varmaan sitten kun olen turvallisesti Suomessa, eikä kolmannen maailmansodan pelkoa ole.
Olen myös oppinut pitämään suuni kiinni täällä. Vaikka joskus kuinka tekisi mieli sanoa oma mielipiteensä, tai korjata asioiden kulkua. Omaksi parhaakseni olen huomannut, että näissä asioissa on parempi pitää suunsa kiinni. Silloin kun juttelee venäläisten kanssa. Muiden luokkalaisten kanssa asioista voi keskustella toki, ja silloin saammekin hyvin rakentavia keskusteluita irti!
Sochi 9.5.
Voitonpäivänä, joka kaupungissa on omanlainen juhla. On paraatia, konsertteja, ruokaa ja juomaa tarjoiltiin ympäri kaupunkia. Autot ajoivat torvet soiden ja liput ikkuinoista liehuten, ihmisillä oli tauluja mukana isovanhemmistaan, jotka olivat sodassa, ihmiset olivat pukeutuneet isänmaallisesti.. Voitonpäivänjuhla on tosiaan iso täällä Venäjällä. Antaa kuvien puhua enemmän.
 |
| Venäjällä rintamalla syötiin tattaria. Melko kuivaa, mutta proteiinirikasta. |
